Twitter Facebook LinkedIn mail

 

DNA:n kehittyneet ja kattavat verkot

Lisää aiheesta

Merkkipaalut 2013

 

DNA on panostanut vuonna 2013 voimakkaasti verkon laajentamiseen 3G- ja 4G-tekniikoilla. Uusimpien verkkotekniikoiden käyttöönotolla DNA lisää kilpailukykyään ja varautuu jatkuvaan matkaviestinliikenteen kasvuun. DNA:n matkaviestinverkkojen dataliikenteen määrä kaksinkertaistui vuoden 2013 aikana.

DNA:lla on tietoliikenneoperaattorina merkittävä rooli yhteiskunnassa tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana sekä kriittisen infrastruktuurin ylläpitäjänä. DNA mahdollistaa laadukkaat ja nopeat yhteydet ja huolehtii osaltaan tietoyhteiskunnan kehittymisestä. Laadukkaat verkkoyhteydet edistävät uuden teknologian hyödyntämistä, uusien työpaikkojen syntymistä, innovaatioita ja sitä kautta talouskasvua.

DNA jatkoi vuonna 2013 investointeja etenkin 3G- ja 4G-verkkoihin sekä kuitu- ja siirtojärjestelmiin. Investoinnit olivat vuonna 2013 yhteensä 128,4 miljoonaa euroa.

Vuonna 2013 DNA laajensi matkaviestinverkkoja yli 1 700 tukiasemalla ympäri Suomea. Laajennuksista 4G LTE -verkkoon tehtiin noin 1 100 ja 3G-verkkoon noin 600. DNA:n 4G LTE ‐verkko ulottuu jo yli 40 kaupunkiin ja tavoittaa yli kaksi miljoonaa suomalaista. Myös DNA:n 3G-verkkoa vahvistettiin vuonna 2013, ja se tavoittaa 97 % suomalaisista.

3G:n ohella erityisesti 4G-nopeuksien saatavuus kasvoi vuonna 2013, mikä tarkoittaa suurempia yhteysnopeuksia ja parempaa kuuluvuutta myös rakennusten sisätiloissa. Liikkuvan laajakaistan liikennemäärissä näkyi selvästi vuonna 2013 älypuhelimien ja tablettien suosion voimakas kasvu. DNA:n 4G LTE -verkossa oli vuoden 2013 lopussa yli kymmenen kertaa enemmän liikennettä kuin alkuvuonna. Liikenteen määrää kasvatti erityisesti DNA MatkaTV -tyyppisten sovellusten käytön lisääntyminen, joissa on-demand-videoita tai televisiolähetyksiä katsellaan matkapuhelinpäätelaitteilla.

Voitto taajuushuutokaupassa

Matkaviestinnän 800 MHz:n taajuusalueen huutokauppa päättyi 30.10.2013. DNA voitti Viestintäviraston järjestämässä taajuushuutokaupassa 2 x 10 MHz taajuuskaistapareja. Uuden 800 megahertsin taajuusalueen hyödyntäminen tarjoaa operaattoreille aiempaa paremmat mahdollisuudet kehittää LTE-teknologiaan perustuvan 4G-verkon liikkuvan laajakaistan nopeuksia ja kattavuutta entisestään myös harvemmin asutuilla alueilla.

Voiton myötä DNA vahvistaa mobiililaajakaistatoimintaansa entisestään ja hakee siinä merkittävää kasvua. DNA rakentaa vuonna 2014 tuhansia uusia tukiasemia, joista 4G LTE:llä on merkittävin osuus. DNA:n 3G-verkko tavoittaa vuoden 2014 lopussa arviolta noin 99 % väestöstä, eli se kasvaa lähes nykyistä GSM-peittoa vastaavaksi.


Vuoden 2014 loppuun mennessä DNA:n 4G LTE -verkon väestöpeitto kaksinkertaistuu, maantieteellinen peitto kymmenkertaistuu ja verkko tavoittaa arviolta 80 prosenttia suomalaisista.

Varma kaapeliverkko

DNA:lla on laaja sisältötarjonta ja yli 170 kanavaa kaapeliverkossa. Näistä yli 30 on teräväpiirtoisia. DNA:n osuus Suomen kaapelitelevisiomarkkinoista oli 42 prosenttia vuonna 2013. DNA:lla oli vuonna 2013 noin 600 000 kaapeliverkon asiakasta ja yhteensä yli 300 000 maksu-tv-tilaajaa kaapeli- ja antenniverkossa. Teräväpiirtosisällön tarjonta kasvaa jatkuvasti, ja kaapeliverkon kapasiteetti ja tehokkuus mahdollistavat tulossa olevien seuraavan sukupolven 4K-teräväpiirtolähetysten tarjoamisen.

Antenniverkon palvelut monipuolistuivat entisestään

DNA:n antennitelevisioverkko tavoitti vuoden 2013 lopussa noin 85 prosenttia Suomen kotitalouksista, ja se tarjoaa monipuolisen DNA WELHO -maksutelevisiovalikoiman. Antenniverkossa oli lähes 20 kanavaa, joista seitsemän teräväpiirtoisia. DNA oli ainoa teräväpiirtosisältöä tarjoava toimija antenniverkossa vuonna 2013. Antenniverkossa tv-palveluita tarjoavan PlusTV:n oston seurauksena DNA:n antenniverkon televisiopalvelut monipuolistuivat entisestään. 

Matkaviestinverkon kuuluvuus junissa

3G- ja 4G-laajennusten lisäksi DNA osallistui vuonna 2013 matkaviestinverkon kuuluvuuden parantamiseen junissa. Kaukojuniin rakennettiin 3G-toistimia, jotka vahvistavat operaattoreiden verkkoja sisällä junassa. Parhaillaan yhteiskäyttöisiä toistimia rakennetaan lähijuniin.

 

Puheluiden taustahäly vaimeni DNA:n 3G-verkossa

DNA otti puheluiden taustahälyä tehokkaasti vaimentavan HD-äänenlaadun pysyvään käyttöön. Päätöstä edelsi kahden kuukauden koekäyttöaika, jonka aikana HD-äänenlaadusta saatiin runsaasti hyviä kokemuksia. Näin HD-äänenlaatu tuli ensimmäisenä Suomessa kaupalliseen käyttöön DNA:lla tammikuussa 2013.