Työkalut

Tilintarkastus

Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on yksi varsinaisen yhtiökokouksen valitsema tilintarkastaja. Tilintarkastajan on oltava Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastaja antaa yhtiön osakkeenomistajille lain edellyttämän tilintarkastuskertomuksen yhtiön tilinpäätöksen yhteydessä ja raportoi säännöllisesti havainnoistaan tarkastusvaliokunnalle ja hallitukselle.

Tarkastusvaliokunnan ehdotus tilintarkastajaksi ilmoitetaan yhtiökokouskutsussa. Sama koskee ehdotusta, jonka ovat tehneet osakkeenomistajat, joilla on vähintään 10 % yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, edellyttäen, että ehdokas on antanut suostumuksensa valintaan ja että yhtiö on saanut tiedon ehdotuksesta niin hyvissä ajoin, että se voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun.

Tilintarkastajaan rinnastetaan tilintarkastusyhteisön kanssa samaan konserniin tai ketjuun kuuluvat yhtiöt ja tilintarkastajan määräysvallassa olevat yhtiöt. Palkkioina ilmoitetaan kaikkien yhtiön kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden maksamat palkkiot.